tiistai 31. tammikuuta 2017

KOULUKIUSAAMINEN JA PÄIHTEET



Suojeltava tavattaessa! (BADD-kuvia)



Iltalehti nosti  kirjoituksessaan viime vuoden maaliskuussa esille koulukiusatun Jonin tapauksen. Äiti kertoi miten hänen 12-vuotiaan poikansa  persoonallisuus muuttui kiusaamisen myötä. Kiusaaminen oli raakaa ja jatkuvaa ja keski ainakin kaksi vuotta. Kolmen lapsen porukka otti ilman näkyvää syytä Jonin silmätikukseen. Tehtiin niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa.  Poikaa mm. lyötiin pesäpallomailalla päähän liikuntatunnilla. Joni piti jääkiekosta ja oli muutenkin liikunnallinen poika. Koulun arvio tilanteesta oli vanhempien mukaan "poikien välistä rajumpaa leikkiä". Kiusaamisen jäljiltä Jonilla todettiin traumaperäinen stressihäiriö ja keskivaikea masennus. 

Sairaanhoitaja Marianne Korpi Uudeltamaalta pohtii blogikirjoituksessaan "Koulukiusaaminen rikkoo lapsen mielen" Jonin tilanteen pohjalta näin:


"Harvoin kiusattu nuori kertoo asiasta kenellekään, koska häpeä, ahdistus, pelko, turvattomuus, vihantunteet ja itsesyytökset valtaavat mielen. Jonin vanhemmat luottivat järjestelmään, joka osoittautui keinottomaksi hoitamaan esiin tullutta kiusaamistilannetta. Tällöin nuori voi turvautua puolustamaan itseään esimerkiksi kieltämällä tapahtuneen ja epämiellyttävän asian olemassaolon. Nuori ei välttämättä tunnusta uhkan olemassaoloa. Nuori voi paeta ahdistavaa ja turvatonta tunnetilaansa jäämällä kotiin tai olemalla niiltä tunneilta pois, joissa kiusaajat ovat. Nuoren ahdistava olo voi laueta tunteenpurkauksina tai tuhoisina keinoina selvitä tilanteesta, kuten päihteet, viiltely ja itsemurha."


Ei kiusatun lapsen tehtävä ja velvollisuus ole kertoa täsmällisesti mitä koulumatkoilla tai koulussa tapahtuu. Kun näitä "poikien rajumpia leikkejä" havainnoidaan koulussa tai kotona, on koulussa opettajien ja kotona huoltajien tehtävä ja velvollisuus selvittää täsmällisesti koulutilanne. Lapsi elää koulussa lähes omillaan, mutta aikuisiin kiusaaminen ei tavallisesti ulotu. Aikuisen tulee olla juuri se henkilö, joka puuttuu rohkeasti ja tiukasti mahdolliseen kiusaamistilanteeseen. Toki vastuuta täytyy jakaa myös koululaisille itselleen. Kiusaamisestahan voi kertoa vaikka nimettömästi. Mutta miten vastuuttaisimme lapsia ja varhaisnuoria kiusaamiseen puuttumisesta - jos tämä on aikuistenkin kohdalla vaikeata toteuttaa?


"Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan Porvoossa opiskelevat nuoret toivat esille, että aikuinen ei ole kouluaikana puuttunut kiusaamiseen peruskouluissa 73 %:a lukioissa 92 %:a ja ammattioppilaitoksissa 72 %:a."


Korpi toivoo, että kouluissa lisääntyisi aktiivinen ja vastuullinen sovittelukäytäntö, jossa tilanteen selvittämiseen ja jälkihoitoon käytettäisiin riittävän paljon aikaa. Kesken jäänyt hoitoprosessi tuottaa epävarmuutta ja turvattomuutta koteihin ja kouluun. Tilanteen selvittelyn A ja O on kuitenkin uskalluksessa puhua suoraan itse ongelmasta ja  sitä sivuavista omista peloista ja uhkakuvista. 

Psykologi ja kouluttaja Kari Kiianmaa tekee töitä mm. Seura-lehdelle. Kiianmaan mukaan suomalaiset ovat olleet entuudestaan arkoja puuttumaan toistensa elämään ja "kaupunkimaisen elämäntavan" lisääntyessä kynnys on entisestään kasvanut. Luulisi, että vuorovaikutustilanteiden lisääntyessä myös rohkeus ryhtyä puhumaan kasvaa, mutta näin loogisesti kehitys ei ole edennyt. Ilmeisesti elämän "tiivistyessä" suojaudutaan entistä vahvemmalla tavalla. Tämä on kuitenkin väärin lasten ja nuorten turvallisuutta ajatellen. Kiianmaa puuttuu asiaan napakasti.

Kiianmaan kirjoitus on vastaus kyselypalstalla, mutta se on yleistettävissä niin monen perheen elämään, että sitä voi hyvin julkaista tässäkin:


"Lasten ja nuorten elämän turvaaminen on yhteinen asiamme. Sen vuoksi aikuisten on kannettava vastuuta muun muassa sellaisista asioista kuin koulukiusaaminen ja päihteiden käyttö. Yhtenä ohjenuorana on ajatella, miten toivoisit itse toimittavan, jos oma lapsesi olisi vastaavassa tilanteessa." 


Monessa kodissa jo  ollaan perillä ns. kantapään kautta miten kiusattu lapsi voi vielä myöhemminkin reagoida sairaalla tavalla vanhoihin kiusaamisasioihin, erityisesti silloin, kun Korven peräänkuuluttamaa "vastuullista hoitoprosessia" ei ole hoidettu loppuun tai sitä ei ole edes aloitettu - mikä on monen ongelmistaan myöhemmin kärsivän kohdalla se tavallinen, murheellinen tarina. 

Yksi vääristä ja tuhoisista jälkireagoimismalleista on liukua alkoholin suurkuluttajaksi tai alkoholismiin tai sortua huumausaineiden käyttäjäksi. Päihdehoitolaitoksissa ja päihdehoitopisteissä asiasta ollaan taas perillä monien päihdehoitokokemusten kautta.

Koulukiusatun päihdeongelmat voivat lähteä liikkeelle ainakin kahta kautta. Henkilö voi lunastaa paikkansa porukassa ryhtymällä käyttämään päihteitä muiden tavoin ja mielellään vielä muita rohkeammin arvostusta ansaitakseen. Kiusatulla on riesanaan alitajuinen tarve miellyttää ryhmää korvatakseen aristavan hylkäämis- ja kiusaamiskokemuksen. Voi sattua niin, että sosiaalista hyväksyntää etsiessään entinen kiusattu on rohkea huumausaineen kokeilija, erityisesti jos uusi ja harvinainen "hyvä kaveri" tekee niin edellä. 

Toinen puoli ongelmakäyttöä peilaa traumaperäisiä tuntemuksia: erityisesti depressiota, huonoa unenlaatua, heikentynyttä keskittymiskykyä tai heikentynyttä kykyä kestää yksinäisyyden hetkiä. Tällöin kiusattu voi koettaa itsehoitaa päihteillä sisällä jäytävää pahaa oloa. Alkoholi, lääkkeet - erityisesti ns. bentsot - ja myös monet huumausaineet tulevat elämään elämänlaadun parantamisen vuoksi, vaikka tosiasiassa päihteet ja huumeet lyhyellä tai pitkällä aikavälillä vievät elämästä lopunkin "laadun". 


"Olet joka tapauksessa vastuussa alaikäisestä lapsestasi etkä voi sulkea silmiä hänen tulevaisuuttaan uhkaavilta asioilta. Huumeongelma on yksi vaarallisimmista ongelmista nuorten elämässä, koska se voi johtaa syrjäytymiseen ja yhä uusiin ongelmiin.
Nuorten huumeiden käyttöön puututaan usein liian myöhään."

Kiianmaa varoittaa vanhempaa ja kasvattajaa silmien sulkemiselta uhkaavien asioiden edessä. Varoitus koskee  kaikkia lasten ja nuorten maailmaan tavalla tai toisella kuuluvia ihmisiä ja erityisesti meitä aikuisia toimijoita. Nykyaikana monet  vannovat huumeliberalismin nimeen eikä muutenkaan haluta puuttua edes nuorten tekemisiin asettamalla heidän eteensä rajoja tai edes kunnon kysymyksiä. 
Sellainen "laidaton tie" on ajatuksena tyhmä, loogisesti katsottuna väärä vastaus oikeaan ongelmaan ja moraalisesti arvioituna eettisesti tuomittava teko ja elämänasenne.