lauantai 26. maaliskuuta 2016

LIIKENNEUUTISIA: HUUMEET JA SEKAKÄYTTÖ VAHVASTI MUKANA RATIN TAKANA


                            Foto: Deneb (Kuvan auto ei liity jutun aiheeseen)


Todennettujen  rattijuopumusrikosten määrä on ollut Hämeen Sanomien mukaan laskussa viimeiset kymmenen vuotta. Virkavalta yrittää tunnistaa mahdollisimmat monet huumaantuneena ajavat kuljettajat ajotapoja tarkkailemalla. Vuoden 1990 ennätyslukemista tapaukset ovat vähentyneet runsaat kolmanneksen.  Suomessa paljastui rattijuopumusrikoksia viime vuonna kaikkiaan 17 600 kappaletta. Vuonna 1990 luku oli taas lähes 30 000. Toisaalta vaikka alkoholin aiheuttamat rattijuopumukset vähenivät 6,4 prosenttia, huumausaineiden aiheuttamat käryt kasvoivat peräti viidenneksellä (!) Siis lähes 20 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan alkoholin ja huumaavan aineen sekakäyttö lisääntyi sekin 12,4 prosenttia.

Huumeiden käytön yleistyminen lisää myös huumaantuneena ajavien kuljettajien määrää, koska Suomalainen liikennekäyttäytyminen ei tapahdu synny missään umpiossa tai erillään muusta yhteiskunnasta. 

Todennettujen rattipalojen tilasto ei kerro, kuinka paljon huumaantuneena ajavia oikeasti  on. Se ei paljasta myöskään sitä, onko poliisi oppinut aikaisempaa paremmin tunnistamaan huumaantuneena ajavat vai onko niin sanottujen huumepikatestereiden käyttö lisääntynyt. Toivottavasti molempia, sillä huumeet heikentävät kuljettajan huomio-, arviointi- ja toimintakykyä.

Huumausaineet ovat liikenteessä kasvava ongelma vaikkakin kuningas alkoholi hallitsee edelleen rattijuopumustilastoja. Lähes seitsemän kymmenestä kärystä johtui viime vuonna keisari alkoholista. Mikäli tuoreimmista tilastoista hakee jotain positiivista, niin törkeiden rattijuopumustapausten määrä on ollut selvässä laskussa vuoden 2004 jälkeen.