maanantai 29. kesäkuuta 2015

HESARI JA KAMAT. Maailma ei päässyt tässäkään eroon huumeliberaaleista




Annamari Sipilän kirjoittamassa ja Helsingin Sanomien julkaisemassa (25.6.2015) artikkelissa "Maailma ei päässyt eroon huumeista – nyt pöydällä on kannabiksen laillistaminen" kirjoitetaan  huumeista mielestäni tarkoituksenhakuisesti liberaalista näkökulmasta tarkasteltuna. Huumeliberaali  asenne on ollut esillä median ja kannabispiirien toimesta myös useasti tätä aikaisemmin. Koska Helsingin Sanomien kirjoituksessa ei uskalleta kriittiseen lähestymistapaan, PAD tekee sen seuraavassa toimittajan puolesta problematisoimalla artikkelin eräitä liberaaleja käsityksiä ja aiheen yleistyksiä.



"Tutkijat ja kansalaisjärjestöt eri maissa vaativat maailmanlaajuisen huumepolitiikan radikaalia uudistamista.
Arvostelijoiden mukaan nykyinen idealistinen tavoite kitkeä kaikki huumeidenkäyttö maailmasta ei ole onnistunut, vaan johtaa väkivaltaisuuksiin ja ihmisoikeuksien polkemiseen.
Vaihtoehtona monet tutkijat esittävät rankaisulinjan lopettamista ja nykyistä sallivampaa linjaa niin sanottuihin mietoihin huumeisiin kuten kannabikseen. Voimavarat pitäisi keskittää väkivaltaisuuksien lopettamiseen eikä käyttäjien rankaisemiseen."

Realismi? Olen kuullut siitä. On esimerkiksi realismia huomioida miten maailmalla riittää runsaasti sellaisia valtioita, jotka tahtovat suhtautua huumeisiin entistä kielteisemmin tai vähintään yhtä kriittisesti kuin ennen. Näissä maissa (esimerkiksi Indonesia, Venäjä ja Kiina) on tutkijoita, poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka eivät halua lopettaa tuntuvaa rangaistuskäytäntöä.

Huumeidenkäyttö on haluttu minimoida aivan samoin kuin omaisuusrikoskriittiset ihmiset - luetaan lainkuuliaiset yhteiskunnan jäsenet - haluavat lainkäytöllä minimoida omaisuusrikosten määrän haaveilematta silti  kaikkien omaisuusrikosten päättymisestä esimerkiksi vuoteen 2025 mennessä. 

Toisaalta YK:n, ja monien muiden humaanien järjestöjen, on usein asetettava työn päämäärä niin korkealle kuin suinkin mahdollista. Hyvät päämäärät eivät ole sellaisenaan koskaan pahaksi, ja joissakin tapauksissa kunnianhimoiset tavoitteet houkuttelevat kovempaan työhön kuin vaatimattomat. 

Omana aikanaan isorokon hävityspyrkimys oli päämääränä joskus enemmän "idealistinen" kuin realistinen - mutta tautipa on käytännössä hävitetty. Mahdollisesti näin olisi käynyt "huumesairaudellekin" - jos maailmassa olisi kaikkialla käyty huumeidenkäyttöä vastaan topakasti liukumatta jämerästä lainkäytöstä länsimaisiin liberaaleihin ja kulutietoisiin käytäntöihin. 

Huumeongelma on yhteydessä myös moniin muihin yhteiskunnallisiin ongelmiin - joita ei ole hoidettu, ja jotka eivät toden totta jatkossakaan parane  väärän epäloogisen "lievittävän lääkkeen" - laittoman huumausaineen - laillistamisella. Tilanne on itse asiassa päinvastainen. Väestön korkea huumeidenkäyttöaste implikoi sosiaalisten ongelmien syventymisen kanssa. Tämä on rakenteellista väkivaltaisuutta; sellaiseen voi kuolla yhtä varmasti kuin luotiin tai huumausaineen yliannostukseen.

Huumekriittisyys ei ole idealismia. Huumekriittisyys ja huumeidenkäytön ohjattu, hallittu ja sanktioita käyttävä minimointipyrkimys on päihdemaailman kulttuurin ymmärtämistä realistiselta pohjalta rakentaen. Vain realisti nimittäin tajuaa, että huumerikoksia vastaan käydään oikeusvaltiossa aina ensisijassa lain ja rangaistuksien kautta, mutta - hoito ja valistus täydentävät huumeongelman helpottamista ja hallitsemista hoitoketjun kontekstissa. Hoito on toisaalta saumattomassa yhteydessä mm. sosiaali- ja terveystyön lakeihin. Siten laki toisaalta varoittaa, rankaisee mutta myös auttaa ja hoitaa - mutta useat käyttäjät eivät halua tulla hoidetuiksi vaan autetuiksi jatkamaan huumeiden käyttöä entistä helpommissa ja ennustettavimmissa olosuhteissa.

Lainkuuliaisen ihmisen - siis tämä tarkoittaa kansalaista, joka pitää kiinni siitä, ettei halua syyllistyä rikoksiin, eikä sen myötä edes huumerikoksiin - ei tarvitse kärsiä mitään sen takia, että laki, poliisi ja vankeinhoito käy huumeiden välittäjiä ja myyjiä vastaan. Huumeisiin liittyvä lainkäyttö haittaa eniten rikollisten "oikeuksia". Jos joku tahtoo käyttää laitonta ainetta, tuoda sitä maahan ja myydä, tai varastaa ainetta joltain muulta tai siirtyä hänen myyntireviirilleen ja joutua näillä tavoin poliisin tai toisten rikollisten kanssa ongelmiin, niin "sitä saa mitä tilaa". 

Miksi ajaisimme rikollisten etua ja vapauksia juuri tässä rikosyhteydessä? Teemmekö sen seuraavaksi esimerkiksi vapauttamalla vastaaviin ongelmiin vetoamalla pedofilian? Muuttuuko pedofilia sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi, jos entistä useampi muusikko, taiteilija ja poliitikko jää "housut kintuissa hymyillen kiinni" ja halveksii julkisesti yhteiskunnan asettamia idealistisia vaatimuksia seksuaalikurille lehdistön kiirehtiessä heitä tukemaan? Näin voi tosiaan jollain tasolla käydä - kuten on jo sattunut yhteiskunnan muuttaessa ainakin valtamediasta käsin ymmärrettynä asenteitaan tabuun nimeltä huumausaine. 

Lehtikirjoittelu käyttäjien erityisestä "rankaisemisesta" on suuressa osassa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja yhdenlaista selluloosasoopaa. Huumemyönteisen median hellimä iskostuma siitä r a n k a i s e m i s e s t a on  "urinarekupla". Poliisi on Suomessakin fundamentaalisesti eniten kiinnostunut neuvomaan kannabiksesta tai muusta huumeesta kiinnijäänyttä, tai katsomaan toisaalle ja kiirehtimään "tähdellisemmälle tehtävälle" -  mutta jos käyttäjä on alaikäinen tai jos "päällä" on  niin paljon kamaa, että  käyttäjä haiskahtaa hampun lisäksi selvältä diileriltä, on kohtelu kovempaa, mutta elämä on tässäkin jälleen valintoja. Jos poliisin kohtelu ja lain alle joutuminen tuntuu pahalta, on  parempi olla kasvattamatta tai myymättä huumausaineita eteenpäin. "Sitä  saa mitä tilaa."



"On alettu tajuta, että globaali huumeiden 

vastainen kampanja ei toimi. Etenkin Etelä-

Amerikassa ja Euroopassa on ruvettu 

vaatimaan

isoja uudistuksia entiseen rangaistuksia 

painottavaan toimintamalliin", arvostetun

yhdysvaltalaisen Brookings Institution -

ajatuspajan tutkija Vanda Felbab-Brown sanoi

aiemmin kesäkuussa Lontoossa."





Mutta miksi huumeiden vastainen kampanja  ei ole "toiminut"?


- Etelä-Amerikassa on myös valtavia köyhyysongelmia, joihin ei ole rivakasti ja riittävällä tavalla rakenteisiin vaikuttamalla puututtu. Köyhyys ajaa huumebisnekseen.

- Etelä-Amerikassa on valtava rikollisuusongelma ja osa poliitikoista ja poliiseista on korruptoitunut. Rikollisuus hyödyntää väestön köyhyyttä ja löyhää rikoskontrollia. Rikollisuus ei ole hävitettävissä vain yhden rikollisuuden haaran vapauttamisella, koska rikollisuus hakee hallitsemattomissa olosuhteissa aina ja poikkeuksetta muita yhteiskunnan hallitsemiskeinoja.

- Etelä-Amerikka on huumeiden suuri viejämaa. Vientiä on taas siitä syystä, että Yhdysvalloissa ja Euroopassa kulutetaan huumeita runsaasti eivätkä viranomaiset ja yhteiskunta yleensä puutu tehokkaasti laittomaan huumeidenkäyttöön ja käytölle altistaviin psykososiaalisiin syihin. 

- Huumeita käytetään USA:ssa ja Euroopassa nykyään vielä entistä enemmän - jolloin tuotanto ja vienti on aikaisempaa suurempaa. 

Miksi huumeita käytetään erityisesti länsimaissa? 

1)USA:ssa ja Euroopassa köyhin ja syrjäytynein väestönosa on alttein sekä käyttämään huumeita että myymään ja välittämään huumeita.

2) Länsimaissa vallitsee  hyväosaistenkin ihmisten keskuudessa kulttuurillinen hedonismi, joka altistaa ns. viihdekäytölle ja tämä altistaa sortumista runsaaseen käyttöön ja samalla - tai myöhemmin - kovien huumeiden kuluttamiseen.

3)Liukumista entistä suurempaan käyttöön tukee asenteissa tapahtunut muutos huumeliberaaliin suuntaan. Asenteet paljastuvat mm. lehtien toimittajien tavasta uutisoida huumeasioista. Toimittajat taas peilaavat päätoimittajan näkemyksiä ja taloudellisia arvioita siitä millaisia maksullisia lukijakuntia tahdotaan tavoittaa. Päivälehtien kohdalla erityisesti nuorten aikuisten miesten tavoitettavuus on ollut heikkoa - ja juuri he ovat kannabiksen käyttäjien enemmistönä. Ei tarvitse olla salapoliisi ymmärtääkseen loput.

4) Länsimaiden huumeongelman kasvamista mahdollisesti tukevat eräät ääri-islamilaiset piirit, jotka haluavat käyttää esimerkiksi Afganistanin huumetuotantoa rappeuttaakseen länsimaista kulttuuria.      




"Ensi vuonna viisi kuusi Yhdysvaltain osavaltiota järjestää kansanäänestyksen kannabiksesta.  On selvää, että jos ne menevät läpi, pitää kannabis poistaa myös YK:n  (vuoden 1961)  huumesopimuksesta. Itse asiassa sitä ei olisi koskaan sinne pitänyt ottaakaan", huumeisiin erikoistunut  tutkija Martin Jelsma Transnational Institute -

ajatuspajasta arvioi. Hollantilainen Transnational Institute on erikoistunut vallitsevia ajatustapoja kyseenalaistavaan tutkimukseen."



En ole  YK-politiikan asiantuntija, mutta ainakin itsestäni olisi outoa ja epämielekästä, jos yhden suurvallan tai muutaman valtion päätökset sellaisenaan muuttavat koko YK:n huumausainelinjauksen. Oletetaan, että esimerkiksi suurvalta Kiina asettuisi tukemaan jotain YK:n linjausta ihmisoikeuksien suhteen, mutta myöhemmin muuttaisi huonompaan suuntaan omia lakejaan. Olisiko moraalisesti oikein, jos YK seuraavaksi muuttaisi ihmisoikeuslinjauksensa epähumaanimpaan suuntaan?

Helsingin Sanomien artikkeli on kiinnostunut liberaalin Hollannin liberaalin "ajatuspajan" tuotoksesta - erityisesti ehkä siksi, että instituutti on kyseenalaistanut vallitsevia ajatustapoja. Minusta ei edusta edes kunnon idealismia, jos vallitsevia ajatustapoja kyseenalaistavalla suunnalla on jokin arvo itsessään, tai filosofisesti sanottuna arvo kokemuksesta riippumatta. Yksi hölmöimpiä käsityksiä kokemuksiin pohjautuen on se, ettei kannabista tulisi kohdella huumausaineena.

Mitä me empiirisesti tiedämme eli olemme oikeasti kokeneet kannabis-huumausaineesta? Kannabista käytetään muiden huumeiden tavoin tajunnallisuuden  stimulanttina. Kannabiksella on tietyissä olosuhteissa hyvin haitallisia vaikutuksia. Kannabiksen säännöllinen käyttö laskee älyllistä suorituskykyä, heikentää muistia, aiheuttaa passivoitumista, ja erikoista kyllä tuottaa lopulta myös unettomuutta, altistaa skitsofrenian puhkeamiselle ja voi aiheuttaa kannabispsykoosin. 

Kannabiksesta erityistä mielihyvää, raukeutta ja rentoutumista etsiville voi syntyä myös tarve vahvistaa eskapistista kehitystään toisten huumausaineiden kautta. Kannabiksesta kun tiedämme myös sen, ettei se mielen stimulanttina toimi samalla tavoin vuodesta toiseen.

Nykyiset kannabislajikkeet ovat vielä pääsääntöisesti vahvempia kuin vastaavat kasvit 1960- ja 1970-luvuilla. Kannabiskasvista voidaan tuottaa myös vahvaa hasishartsia. Jos sellainenkaan "kama" ei vain toimi, käyttäjän  pitää  joko vetää hurjia määriä ja altistua kannabispsykoosille, tai vaihtaa lajia esim. opiaatteihin tai amfetamiiniin.

Kannabiksen käyttäjäkunta on laaja, salakuljetusverkko varsin kattava ja kannabista kasvatetaan runsaasti ja joskus suuria määriä kerrallaan. Jos tupakka nyt kiellettäisiin, voisimme hyvin kuvitella vastaavan rallin käynnistymisen. Mutta eikö kuvitelma tee selväksi toisaalta myös sen, että myös kannabiksen täytyy olla tavalla tai toisella  addiktoiva aine? Jos jokin otus näyttää ankalta, kävelee kuin ankka ja  vielä kaakattaa ankan tavoin, niin voiko  kyseessä olla jokin muu kuin ankka tai ylipäänsä lintu?

Niin - kannabis voi toimia myös lääkkeen tavoin. Vaan ovathan kunnon kipulääkkeetkin joskus opiaattipohjaisia.

  

"Samaan aikaan, kun väkivaltaiset huumemarkkinat kukoistavat, sadat miljoonat huumeidenkäyttäjät on leimattu rikollisiksi ja ajettu yhteiskunnan marginaaliin."




On  typerää esittää, että juuri huumevastaisella toiminnalla leimataan satoja miljoonia ihmisiä rikollisiksi.  Rikollinen on henkilö, joka tieten tahtoen rikkoo rikoslakia, esimerkiksi varastaa, pahoinpitelee, pettää, raiskaa, sekaantuu lapseen tai myy myrkkyviinaa tai myrkyttää kaivon tai sadon jne. Jos huumeiden vastaiset lait aikaansaavat rikollisuutta, niin yhtä hyvin pitäisi vaatia kaikkien rikoslakien mitätöimistä, koska on totta, että juuri lain mukaan pidetään tälläkin hetkellä muista syistä satoja miljoonia ihmisiä rikollisina.

Ihminen joka omia mielihalujaan tyydyttääkseen rikkoo lakia, tai joka ansaitakseen rahaa, tai periäkseen rahaa huumeisiin liittyen niin tekee, on itse omasta valinnastaan ja omasta tahdostaan valinnut lain rikkomisen. Tosiasiassa hän ei ole kunnioittanut lakia, mutta epäloogista kyllä häntä pitäisi yhteiskunnassa vain entistä enemmän kunnioittaa. Minusta lainkuuliaiset ja yhteiskunnan puolesta työtä tekevät, ja yleensä hyvää tekevät ihmiset, ansaitsevat sosiaalista arvontantoa ja kunnioittamista, eivät rikolliset tai muut pahantekijät. Olen myös sitä mieltä, että yleensä lainkuuliainen, sosiaalinen, järjestyksessä pysyvä ja johdettua toimintaa ja tuotteliaisuutta arvostava yhteiskunta kunnioittaa lakejaan. Nyt niin ei ole tapahtunut. Paheesta ja ahneudesta on tehty huumeiden osalla kuin hyve ja laista ja lainkuuliaisuudesta kuin pahe. 

Missä muualla halutaan päästää seuraavaksi laittomuus valloilleen erityisesti siksi, että niin monet ovat laille ja hyveelliselle elämäntavalle kääntäneet selkänsä?

On tyhmää esittää, että tiukka huumekuri ajaa satoja ihmisiä yhteiskunnan marginaaliin. Huumeiden käyttäjät ajavat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa pääsääntöisesti itse itsensä marginaaliin, koska heitä 1) kiinnostaa enemmän elää huumeissa kuin opiskella, tehdä työtä ja pitää perheestä kunnolla huolta 2) kiinnostaa enemmän saada käyttää huumeita tai hyötyä niistä ja joutua kodistaan kadulle tai päätyä vankilaan, tai päätyä prostituoiduksi kuin osallistua aktiivisina jäseninä tuottavaan yhteiskuntaelämään 3) kiinnostaa enemmän jatkaa huumeiden käyttöä - edes muodossa tai toisessa - kuin vapautua niistä kokonaan 4) kiinnostaa huumeet jopa enemmän kuin oma terveys ja perheen hyvinvointi.

Edellä mainittua kutsutaan toisaalta nimellä "huumeaddiktio". Addiktioissa halu tarvetyydykseen ylittää moraalin ja häpeän asettamat luonnolliset rajat. Ellei sellainen vie ihmistä kohti yhteiskunnan marginaalia, ei sitten mikään.

Vaikka kaikki huumausaineet laillistettaisiin tänään, se auttaa narkomaania aivan yhtä vähän kuin laillinen alkoholi alkoholistia. Rappiolle joutunut on yksinkertaisesti rappiolla niin pitkään kuin jatkaa rappioelämäänsä.

Monia häiritsee se, että huumeiden käytöstä voi seurata ammattirajoituksia. Hyvä niin! Minä ainakin nukun yöni paremmin jos lastani ei hoida huumetyttönen, hammastani ei poraa huumelääkäri eikä kalloani sekakäyttäjä-psykiatri. Vaativat työt edellyttävät korkeat vaatimukset täyttäviä työntekijöitä.




Pähkinä. Mistä muusta jälleen voi olla kyse? 

Jospa taas mediat myllyttävät kannabisteemaa. Kenties uusi hallitus saa huumemyönteiset ihmiset liikkeelle ajamaan huumeiden vapauttamista ainakin aluksi kannabistuotteista alkaen. Halutaan näin kokeilla olisiko uusi hallitus riittävän "kypsä" tai yllytyshullu huumeiden vapauttamiseksi aluksi ns. miedommasta päästä  lähtien, tai sitten halutaan yksinkertaisesti pitää teema julkisuudessa juuri siksi, että hallitus katsotaan edellistä konservatiivisemmaksi. Vapauttamistavoitteen eteen kerätään ns. asiantuntijatietoa, mutta tietoisesti käännetään selkä kaikelle huume- ja kannabiskriittiselle aineistolle. Sellainen kriittisyys kun ei ajaisi kannabiksen laillistamisen asiaa mediassa.




PS


Helsingin Sanomien jutussa oli lopussa kaunis nuori nainen tukemassa läsnäolollaan kannabistapahtumaa. Näinkö media haluaa suhtautua huumeisiin nykyään, ja erityisesti kannabikseen? Epäkaupallinen PAD taas lisää tuon kuvan vierelle muita kuvia henkilöistä, jotka kaikki ovat todennäköisesti käyttäneet ensin kannabista ja sitten siirtyneet vahvempiin huumeisiin. 


Kumpi näkökulma on muuten idealistinen ja kumpi realistinen, ja mikä IN ja mikä postmodernille suomalaiselle medialle paitsi OUT niin myös TABU?



  ANDREW BURTON GETTY IMAGES
 Lähde HS
















Linkki vain 18-vuotta täyttäneille ja lujahermoisille KLIK
(Kyllä tekee hetkeksi voimattoman olon, kun moista roskaa ihmisille rahasta työnnetään mutta maailma on nyt vain sellainen kuin se on ja ihmisten tulee pysyä voimakkaina ja rohkeina tällaisenkin edessä)

Katso Helsingin Sanomien koko juttu linkistä:

HS