keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

PITÄÄ SATTUA ETTÄ VOI PARANTUA




Kun luin Pera Laukkasen tarinan ja "huumenuoren äidin painajaisen" (molemmat luettavissa Käpäläkummussakin), pohdin  pohjakosketuksen ja asioista ns. oikeilla nimillä puhumisen tärkeyttä. Miksi joku päihdeongelmainen lopettaa tuhoisan elämäntyylinsä mutta toinen ei? Tällä jälkimmäisellä kaverilla voi olla kaikki vielä aika hyvin, löytyy esim. tukiverkkoa ja työtäkin ehkä, ja löytyy ainakin satunnaista  halua päästä päihteistä eroon - mutta hänen elämänsä vain ei ota ns. onnistuakseen. Sitten käy taas niin, että joku aivan "toivoton tapaus"  löytää kuin ihmeen ansiosta elämän uudelleen.

Ainoa asia, jonka olen vuosien varrella oppinut, on pohjakosketuksen tärkeys. Elämän suuntaa ei muuteta helposti, jos miestä tai naista jo ohjaavat viina, pillerit tai huumeet. Tämä koskee tietysti muitakin riippuvuuksia. 

Vakavan ja rampauttavan riippuvaisuuden kehä on urautunut syvälle ihmisen tajunnallisuuteen. Kaipuun, tyydytyksen ja uuden kaipuun kehää ei murreta, ellei elämä tavalla tai toisella ensin  itse murru. 

Laukkanen löysi itsensä oikeastaan vasta sairaalassa ja löydöt jatkuivat myöhemmin päihdehoitolaitoksessa. 

Moni muukin on  raitistunut vasta sairaalan kautta - mutta eivät kaikki. Niitäkin on joiden päihde- ja huumeriippuvuus jatkuu viimeiseen "korahdukseen" asti. Ehkä he eivät ole juuttuneet tarpeeksi nopeasti tarpeeksi syvälle elämän pohjamutiin vaan jäävät kuin kellumaan jonkin suojan varaan, ja kärsivää ihmispoloa herättelevät iskut ja kolhut vaimentuvat. Ruumiista loppuu  teho ja voima ennen kuin tajunnallisuudesta kyky ja halu keksiä lisää vilpillisiä selityksiä ja luoda yhä uudestaan ja uudestaan tietoisuuden kangastuksia päihde-elämän jatkamisen puolesta.

Oikeat sanat synnyttävät oikeata ajattelua. 

Huumenuoren äiti kertoo: 

"Se alkoi seitsemännen ja kahdeksannen luokan välisenä kesänä kannabiksen polttelulla. Silloin kaikki oli vielä viatonta, ja kai hauskaakin. Muutama siitä sitten innostui. Loput vanhat kaverit putosivat pian porukasta. Tilalle tuli vanhempia nuoria, joiden kanssa pääsi kokeilemaan myös muita aineita."

Tiedämme, että suurin osa narkomaaneista on aloittanut huumeiden käytön kannabiksella. Jos kannabista ei olisi saatavilla helposti, tai sitä ei olisi levitetty ollenkaan, ei olisi narkomaanejakaan! 

Oikea määrittelysana kannabiksesta on "huumausaine".  Huumeiden kanssa voidaan leikitellä, ja media voi kuin kisailla huumeiden rinnalla kutsumalla ainetta muilla, huumausainetta viattomammilla nimityksillä, mutta tosiasia on toinen. 

Kannabis ei kuulu lapsuuden tai nuoruuden ns. viattomiin asioihin ja iloihin. Kaikki kannabiksen polttajat eivät päädy narkomaaneiksi, mutta pääsääntöisesti kaikki narkomaanit ovat avanneet huumehistoriansa kannabiksella.

Pohjakosketuksia on monenlaisia. 

Yksittäinen alkoholisti tai narkomaani tarvitsee persoonallisen kulminaatiopisteen, sen karin, jolle juuri oma elämänmeno kunnolla karahtaa ja rikkoo jotain korvaamatonta. Tästä voi nousta halu tulla autetuksi ja motivaatio päästä päihde- tai huumeongelmasta toipumisen alkuun. Yhteiskunta puolestaan tarvitsee pohjanoteerauksen huumeiden käytön suhteen. Nyt kannabiksesta (ja osaksi muistakin huumeista) elätetään  ruusunpunaisia ajatuksia. Todellisuutta pakenevat "touhot" yrittävät saada päihteiden ja huumeiden käytön mahdollisimman rajattomaksi ja tarjoavat huumeongelmiin vain ratkaisua: "hoito, hoito, ja hoito". Kaikki rajat ja rangaistukset minimiin tai pois tykkänään!

Mutta mitä teemme hoitojärjestelmällä, jos sairaalta puuttuu motivaatio ja halu tulla hoidetuksi? Ja mitä yhteiskunta tekee hoitajineen, jos huumeita käytetään yleisesti, rangaistuksia ja hillitsimiä ei ole olemassa, tai ne ovat tosi lieviä, mutta kansanterveys kärsii, hoitokustannukset erityissairaanhoidon puolella kasvavat addiktien elinten "poksahdellessa", ja kansan työteho laskee?  

Oikeat sanat ovat aivan toisenlaisia. Päihdepolitiikan tulee sisältää sekä vahva hoidollinen että riittävän vahva rajoittava ja sanktivoiva puoli.

Yksittäisen päihde- tai huumeongelmaisen ihmisen ja liberaalin "huumeyhteiskunnan" on koettava itsensä päihteiden ja huumeiden suhteen "sairaaksi mieheksi". 

Pitää sattua että voi parantua.

tiistai 7. helmikuuta 2017

ONKO MASSARATSIA PIAN KUPLA?




Komisario Jyrki Haapalan mukaan Liikkuvan poliisiin (LP) lakkauttaminen oli suuri virhe ja vähensi merkittävällä tavalla poliisivoimien kykyä valvoa liikennettä. Haapala, joka toimii LP:n perinneyhdistyksen puheenjohtajana, peräänkuuluttaa keskustelua tulisiko LP valjastaa uudestaan tehtäväänsä. Haapalan mukaan valvonta ei ole läheskään samalla tasilla kuin LP:n aikana, vaikka uudistusta läpi ajettaessa muuta luvattiin. Liikennevalvonta on vähentynyt merkittävästi. Haapala muistuttaa että valvonta pääteillä on vähäistä ja syrjäseuduilla olematonta. Poliisitoimintaa on koetettu paikata valvontakameroilla, mutta "pönttöpoliisi" tai linnunpelätin ei korvaa ehtaa "tinanappia"  (muistakaamme, ettei kaikissa poliisin virittämissä peltipoliiseissa ole edes nauhoittavaa kameraa sisällä). Ei suoriteta raskaiden ajoneuvojen punnituksia eikä seurata ajoaikoja. Osansa onnettomasta tilanteesta kuittaa rattijuoppojen valvonta. Haapala arvioi, että maaseudulla rattijuopot hilluvat paikoin jo valtoimenaan - koska kiinnijäämisen riskiä ei juuri ole.


Lue koko uutinen IL 


Poliisi myöntää, että liikennevalvonnassa on rattijuoppojen valvonnan suhteen eräitä ongelmia. 


"Poliisi on joutunut merkittävästi vähentämään massaratsioita. Poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen poliisihallituksesta kertoo, että massaratsioita ei voi järjestää väen vähyyden takia.
– Se on voimavarakysymys. Vaatii ison porukan, että pannaan iso tie kunnolla poikki, kertoo Holopainen.
Holopaisen mukaan massaratsioita on jouduttu vähentämään, mutta ihan kokonaan ne eivät lopu.
– Kyllä me niitä edelleen tekisimme, jos vain porukkaa olisi. Massaratsioilla on hyvä ennalta ehkäisevä vaikutus, pohtii poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen."

Liikkuvan poliisin lopettaminen on varmasti osaltaan heikentänyt poliisin kykyä tehdä massaratsioita ja ylipäänsä hoitaa liikennettä koskevia valvontatehtäviään. Myös tehtäväjakoa on rukattu.

"Poliisin työtehtävää on muutettu niin, että kentällä oleva poliisi hoitaa rattijuopon alusta loppuun saakka. Jos puhallus ylittää rattijuopumuksen rajan, viedään henkilö poliisiasemalle puhaltamaan tarkkuusalkometriin tai terveyskeskukseen verikokeisiin. Mikäli rattijuopumus on oikeasti kyseessä, tekee poliisi vielä asianomaisen kuulustelun.
Ennen poliisiuudistusta kentällä olevan poliisin ei tarvinnut kuulusteluja tehdä, vaan ne hoidettiin myöhemmin poliisiasemalla. Tämä on johtanut siihen, että nykyisin poliisi ehtii olemaan vähemmän aikaa tien päällä.
– Partioiden valvontaan käyttämä aika on vähentynyt, kun partio pyrkii hoitamaan tehtävän mahdollisimman pitkälle, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Jukka Lankinen."

Vaikka tehtäväjaon muuttaminen ilmeisesti vähentää ratsian iskukykyä, jostain syystä Holopainen jakaa sille kiitostaan. 

"Holopaisen mielestä on parempi, että rattijuopon tavannut poliisi tekee kuulustelun saman tien, kuin että epäilty tulisi kuulusteltavaksi muutaman päivän kuluttua rikospoliisin kuulusteltavaksi."

Uudistusta tehtäessä on todennäköisesti haluttu vähentää rikospoliisin työtä. Säästöjä yhtäällä, säästöjä toisaalla. Tämä on poliisin nykytilanne Suomessa. Mutta kuinka silloin käy, lisääntyvätkö rikokset ja rikkomukset? Kumma kyllä valvonnan heikentyminen ei näytä  poliisivoimien mukaan johtaneen tähän, päinvastoin, lainkuuliaisuus on paikoin "lisääntynyt".

"Poliisin tavoittamien rattijuoppojen määrä on hienoisessa laskussa. Vuonna 2016 poliisi sai kiinni 17 296 rattijuoppoa, mikä on 260 vähemmän kuin vuonna 2015 ja 200 vähemmän kuin vuonna 2014."
"Vaikka alkoholin vaikutuksen alaisena ajetaan ehkä vähemmän kuin ennen, niin toisaalta huumeiden ja muiden päihdyttävien aineiden vaikutuksessa ajavia on enemmän.
– Huumeitten ja lääkkeitten vaikutuksena alaisena ajaminen on kasvanut. Kehitys ei siellä ole ollut niin positiivista, sanoo Holopainen."

Monet tielläliikkujat ovat tottuneet siihen, että poliisi ja erityisesti LP valvoo varsin tehokkaasti liikennettä. On täysin mahdollista, että valvonnan vähentyessä opitaan  lopulta vääriä tapoja. Valvonnan heikentyminen ei voi toisaalta olla vaikuttamatta tilastoihin. Emme voi tilastoida tarkasti rattijuoppojen määrää, koska yhteiskunnassamme poliisin mahdollisuudet selvittää päihtyneenä ja huumantuneena ajamisen tosiasiallinen laajuus ovat merkittävästi kaventuneet. Onnettomuustilastoista voimme saada silti osviittaa. Tämäkin kertoo korkeintaan sen, että  rattiin ei  tartuta yhtä herkästi isommassa kännissä, mutta ns. pienessä sievässä ajaminen on voinut päinvastoin vaikkapa lisääntyä. 

"Vaikka rattijuoppojen aiheuttamat liikennekuolemat ovat laskeneet viime vuosien aikana, on niitä edelleen joka vuosi useita kymmeniä. Liikenneturvan viime vuoden tilastot eivät vielä ole valmistuneet, mutta esimerkiksi vuonna 2015 kuoli 57 ihmisissä sellaisissa liikenneonnettomuuksissa, joissa kuskina oli rattijuoppo. Vielä kymmenen vuotta sitten kuolleita oli vuodessa noin 90.
Onnettomuuksissa, joissa on mukana rattijuoppo, loukkaantuu vuosittain noin 600 ihmistä. Erityisen paljon rattijuopumusonnettomuuksissa menehtyy ja loukkaantuu nuoria, erityisesti 18-vuotiaita.
Poliisin, Tilastokeskuksen ja Liikenneturvan yhdessä keräämistä laajoista aineistoista ilmenee, että pienessä maistissa ajavia on liikennevirrassa runsaasti.
Alkometri värähtää useammin kuin joka 120. autoilijan kohdalla. Valtatiellä sellainen määrä autoja hurahtaa ohi aika nopeasti."

Lue koko uutinen Yle

Monet säästöt ovat haitanneet poliisivoimien työtä viime vuosien Suomessa. Kummallista kyllä uusia virkoja ja työtehtäviä annetaan liikenteen valvomisen sijasta erityisesti nettiliikenteen seuraamiseen. Suomessa pyörittelee peukaloitaan ja työtuolejaan näyttöpäätteiden äärellä jo kymmeniä konstaapeleita. Onko poliisijohto kokenut tärkeämmäksi tehtäväkseen vastata eräisiin päivänpoliittisiin odotuksiin ja käskytyksiin kuin varsinaisen, perinteellisen poliisityön asettamiin tosiasiallisiin vaatimuksiin ja odotuksiin? Seuraako tästä vinoumasta lopulta se, että myös poliisin liikennevalvonta pullistuu lopulta yhdeksi suureksi kuplaksi?

tiistai 31. tammikuuta 2017

KOULUKIUSAAMINEN JA PÄIHTEET



Suojeltava tavattaessa! (BADD-kuvia)



Iltalehti nosti  kirjoituksessaan viime vuoden maaliskuussa esille koulukiusatun Jonin tapauksen. Äiti kertoi miten hänen 12-vuotiaan poikansa  persoonallisuus muuttui kiusaamisen myötä. Kiusaaminen oli raakaa ja jatkuvaa ja keski ainakin kaksi vuotta. Kolmen lapsen porukka otti ilman näkyvää syytä Jonin silmätikukseen. Tehtiin niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa.  Poikaa mm. lyötiin pesäpallomailalla päähän liikuntatunnilla. Joni piti jääkiekosta ja oli muutenkin liikunnallinen poika. Koulun arvio tilanteesta oli vanhempien mukaan "poikien välistä rajumpaa leikkiä". Kiusaamisen jäljiltä Jonilla todettiin traumaperäinen stressihäiriö ja keskivaikea masennus. 

Sairaanhoitaja Marianne Korpi Uudeltamaalta pohtii blogikirjoituksessaan "Koulukiusaaminen rikkoo lapsen mielen" Jonin tilanteen pohjalta näin:


"Harvoin kiusattu nuori kertoo asiasta kenellekään, koska häpeä, ahdistus, pelko, turvattomuus, vihantunteet ja itsesyytökset valtaavat mielen. Jonin vanhemmat luottivat järjestelmään, joka osoittautui keinottomaksi hoitamaan esiin tullutta kiusaamistilannetta. Tällöin nuori voi turvautua puolustamaan itseään esimerkiksi kieltämällä tapahtuneen ja epämiellyttävän asian olemassaolon. Nuori ei välttämättä tunnusta uhkan olemassaoloa. Nuori voi paeta ahdistavaa ja turvatonta tunnetilaansa jäämällä kotiin tai olemalla niiltä tunneilta pois, joissa kiusaajat ovat. Nuoren ahdistava olo voi laueta tunteenpurkauksina tai tuhoisina keinoina selvitä tilanteesta, kuten päihteet, viiltely ja itsemurha."


Ei kiusatun lapsen tehtävä ja velvollisuus ole kertoa täsmällisesti mitä koulumatkoilla tai koulussa tapahtuu. Kun näitä "poikien rajumpia leikkejä" havainnoidaan koulussa tai kotona, on koulussa opettajien ja kotona huoltajien tehtävä ja velvollisuus selvittää täsmällisesti koulutilanne. Lapsi elää koulussa lähes omillaan, mutta aikuisiin kiusaaminen ei tavallisesti ulotu. Aikuisen tulee olla juuri se henkilö, joka puuttuu rohkeasti ja tiukasti mahdolliseen kiusaamistilanteeseen. Toki vastuuta täytyy jakaa myös koululaisille itselleen. Kiusaamisestahan voi kertoa vaikka nimettömästi. Mutta miten vastuuttaisimme lapsia ja varhaisnuoria kiusaamiseen puuttumisesta - jos tämä on aikuistenkin kohdalla vaikeata toteuttaa?


"Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan Porvoossa opiskelevat nuoret toivat esille, että aikuinen ei ole kouluaikana puuttunut kiusaamiseen peruskouluissa 73 %:a lukioissa 92 %:a ja ammattioppilaitoksissa 72 %:a."


Korpi toivoo, että kouluissa lisääntyisi aktiivinen ja vastuullinen sovittelukäytäntö, jossa tilanteen selvittämiseen ja jälkihoitoon käytettäisiin riittävän paljon aikaa. Kesken jäänyt hoitoprosessi tuottaa epävarmuutta ja turvattomuutta koteihin ja kouluun. Tilanteen selvittelyn A ja O on kuitenkin uskalluksessa puhua suoraan itse ongelmasta ja  sitä sivuavista omista peloista ja uhkakuvista. 

Psykologi ja kouluttaja Kari Kiianmaa tekee töitä mm. Seura-lehdelle. Kiianmaan mukaan suomalaiset ovat olleet entuudestaan arkoja puuttumaan toistensa elämään ja "kaupunkimaisen elämäntavan" lisääntyessä kynnys on entisestään kasvanut. Luulisi, että vuorovaikutustilanteiden lisääntyessä myös rohkeus ryhtyä puhumaan kasvaa, mutta näin loogisesti kehitys ei ole edennyt. Ilmeisesti elämän "tiivistyessä" suojaudutaan entistä vahvemmalla tavalla. Tämä on kuitenkin väärin lasten ja nuorten turvallisuutta ajatellen. Kiianmaa puuttuu asiaan napakasti.

Kiianmaan kirjoitus on vastaus kyselypalstalla, mutta se on yleistettävissä niin monen perheen elämään, että sitä voi hyvin julkaista tässäkin:


"Lasten ja nuorten elämän turvaaminen on yhteinen asiamme. Sen vuoksi aikuisten on kannettava vastuuta muun muassa sellaisista asioista kuin koulukiusaaminen ja päihteiden käyttö. Yhtenä ohjenuorana on ajatella, miten toivoisit itse toimittavan, jos oma lapsesi olisi vastaavassa tilanteessa." 


Monessa kodissa jo  ollaan perillä ns. kantapään kautta miten kiusattu lapsi voi vielä myöhemminkin reagoida sairaalla tavalla vanhoihin kiusaamisasioihin, erityisesti silloin, kun Korven peräänkuuluttamaa "vastuullista hoitoprosessia" ei ole hoidettu loppuun tai sitä ei ole edes aloitettu - mikä on monen ongelmistaan myöhemmin kärsivän kohdalla se tavallinen, murheellinen tarina. 

Yksi vääristä ja tuhoisista jälkireagoimismalleista on liukua alkoholin suurkuluttajaksi tai alkoholismiin tai sortua huumausaineiden käyttäjäksi. Päihdehoitolaitoksissa ja päihdehoitopisteissä asiasta ollaan taas perillä monien päihdehoitokokemusten kautta.

Koulukiusatun päihdeongelmat voivat lähteä liikkeelle ainakin kahta kautta. Henkilö voi lunastaa paikkansa porukassa ryhtymällä käyttämään päihteitä muiden tavoin ja mielellään vielä muita rohkeammin arvostusta ansaitakseen. Kiusatulla on riesanaan alitajuinen tarve miellyttää ryhmää korvatakseen aristavan hylkäämis- ja kiusaamiskokemuksen. Voi sattua niin, että sosiaalista hyväksyntää etsiessään entinen kiusattu on rohkea huumausaineen kokeilija, erityisesti jos uusi ja harvinainen "hyvä kaveri" tekee niin edellä. 

Toinen puoli ongelmakäyttöä peilaa traumaperäisiä tuntemuksia: erityisesti depressiota, huonoa unenlaatua, heikentynyttä keskittymiskykyä tai heikentynyttä kykyä kestää yksinäisyyden hetkiä. Tällöin kiusattu voi koettaa itsehoitaa päihteillä sisällä jäytävää pahaa oloa. Alkoholi, lääkkeet - erityisesti ns. bentsot - ja myös monet huumausaineet tulevat elämään elämänlaadun parantamisen vuoksi, vaikka tosiasiassa päihteet ja huumeet lyhyellä tai pitkällä aikavälillä vievät elämästä lopunkin "laadun". 


"Olet joka tapauksessa vastuussa alaikäisestä lapsestasi etkä voi sulkea silmiä hänen tulevaisuuttaan uhkaavilta asioilta. Huumeongelma on yksi vaarallisimmista ongelmista nuorten elämässä, koska se voi johtaa syrjäytymiseen ja yhä uusiin ongelmiin.
Nuorten huumeiden käyttöön puututaan usein liian myöhään."

Kiianmaa varoittaa vanhempaa ja kasvattajaa silmien sulkemiselta uhkaavien asioiden edessä. Varoitus koskee  kaikkia lasten ja nuorten maailmaan tavalla tai toisella kuuluvia ihmisiä ja erityisesti meitä aikuisia toimijoita. Nykyaikana monet  vannovat huumeliberalismin nimeen eikä muutenkaan haluta puuttua edes nuorten tekemisiin asettamalla heidän eteensä rajoja tai edes kunnon kysymyksiä. 
Sellainen "laidaton tie" on ajatuksena tyhmä, loogisesti katsottuna väärä vastaus oikeaan ongelmaan ja moraalisesti arvioituna eettisesti tuomittava teko ja elämänasenne.

maanantai 29. elokuuta 2016

PORTUGALINSOTALAIVA HUUMELIBERALISMIN KARIKOISSA






PERSU-TOM PUHUMASSA HUUMELIBERAALIN SUULLA





(Aloitteentekijä itse. Wikipedia)



Perussuomalaisiin kuuluva Tom Packalén on ottanut voimakkaasti kantaa Suomen huumepolitiikkaan.


"Packalén sanoi Huomenta Suomen haastattelussa, ettei suoranaisesti kannata Portugalin mallia, jossa maan hallitus päätti 15 vuotta sitten dekriminalisoida huumeiden käyttö ja hoitaa sen sijaan käytöstä aiheutuvia haittoja."
- - -

Kuinka paljon lisäkustannuksia Portugalin malli toisi Suomelle kaiken kaikkiaan? Ovatko Portugalin ja Suomen huumetilanne ja päihdekäyttäytyminen entuudestaan riittävän samankaltaisia, jotta voitaisiin päättää Suomen tiestä näin? Mitä tarkoittaa "hoito" käytännössä? Hoitoon voidaan upottaa kasoittan rahaa tai hoidoksi voidaan määritellä pienet laatukriteerit täyttävä huolto.
- - -

"Packalénin puolesta kovat huumeet voisi kuitenkin siirtää julkiseen jakeluun siten, että yhteiskunta tarjoaisi niitä rekisteröityneille käyttäjille.
- Se poistaisi pimeät markkinat. Tulisi yhteiskunnalle edullisemmaksi ja olisi näille ihmisille inhimillisempää, hän perustelee."
- - -


Miten pimeät markkinat sillä väistyisivät? Pimeiden markkinoiden tehtävänä on tuoda kentälle mm. yhä uudempia huumeita, joista saatavat "kiksit" ajavat vanhojen edelle, ja jotka voivat olla terveydelle erittäin vaarallisia, Näitä markkinoidaan ja niitä markkinoilla tavoitellaan. Myös esim. kannabista kasvatettaisiin ja myytäisiin vanhaan tapaan esim. vahvuudella kilpaillen. Ja vaikka Suomessa rikollisuus hieman laskisi, huumerikollisuus jatkuisi maailmassa täyttä häkää ja täyttäisi nopeasti lonkeroillaan Suomen todella vähäpätöisen, tilapäisen laittomien markkinoiden vähentymisen.
- - -

"Kansanedustaja sanoo, että laillistaminen vähentäisi rikollisuutta ja uusien käyttäjien määrää. Packalénin mukaan huumeita ei enää olisi yleisesti tarjolla."
- - -

Onko tämä mies todella ollut joskus poliisi? Voiko hänen käsityksensä rikollisuudesta todella olla näin naiivi? Rikollisuus vähenee a) suuressa määrin vain välillisesti esim. monien huumeisiin liittyvien syytekynnysten hävitessä b) pienessä mitassa osan huumekaupasta siirtyessä osaksi laillista kauppaa

* Huumeiden kehittely laboratorioissa säilyy
* Kannabiksen viljely säilyy
* Eksoottisten lajien, vahvojen tai halpojen erien, vaarallisten erien tuonti, välitys ja myynti säilyvät
* Laaja lääkerikollisuus säilyy
- - -

"- Narkomaanit kävisivät sairaanhoitajan pistämällä piikillä jossain omassa laitoksessaan. Rekisteröidyt narkomaanit saisivat kela-korttiinsa merkinnän ja lääkäri tekisi heille annoksen."
- - -

Höpö, höpö! He käyttäisivät taas laillisia ja laittomia huumeita tilanteensa ja toiveittensa mukaisesti, ja rinnakkain löytyisivät vieläkin ne kahdet markkinat. Ja Tom ei ole edes sen vertaa perillä hoidoista, ettei tiedä miten esim. korvaushoitolääke annetaan. Huumeet tulevat tabletteina, ja niiden jauhaminen pistettävään muotoon on käyttäjälle turvallisuusriski. Ei Suomessa narkomaaneja huumeneulalla pistetä nyt eikä toivottavasti edes tulevaisuudessa.



Ja Tom on myös keksinyt samalla aivan uuden eläkeputken syrjäytyville nuorille. Ensin laillista huumetta "hattuun", ja sitten laittomia, ja kun lopulta päästäisiin osallisiksi ihan kela-syötölle, olisikin edessä pitkä eläkeläisputki tyhjäntoimituksineen. Siihen vain kaikki nykyiset, syrjäytyneet huumehemmot, ja samaan putkeen maahanmuuttajien syrjäytyviä nuoria ... Kyllä Suomi ja Tom maksut hoitavat - vai hoitavatko?
Voi Tomppaa! Näinkö alas vajoaa persu puolueensa kannatuslukemien laskiessa alle "vasurien" tason?




TOM PUHUU VIISAAMPIA KUUNTELEMATTA


Packalén ei huomioi, ettei meillä Suomessa kaikki asiantuntijat ole suinkaan huumeiden vapauttamisen puolesta edes kannabista koskien. Esimerkiksi yhdistykset EHYT ja Irti Huumeista vastustavat kannabiksen laillistamista. Myös Ruotsissa ollaan kiinnostuneita huumeettoman yhteiskunnan luomisesta.

Hyvänen aika! Huumekielteisyydelle löytyy syynsä samalla vai mitä? EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi on tähdentänyt suomalaiseen päihdepolitiikkaan kuuluvaa varmuusperiaatetta: jos riskit ovat olemassa, niitä ei oteta. Aalto-Matturin  mukaan lasten ja nuorten suojeleminen yleisesti saatavilla olevalta ja kotimaassa tuotetulta kannabikselta olisi käytännössä mahdotonta. Sama vaara koskee tietysti kaikkia muitakin huumausaineita. On selvää, että niitä pitää aina olla mahdollisimman vähän ja mahdollisimman vaikeasti saatavilla. 




On myös viitattu yhteiskunnan pyrkimykseen kontrolloida muitakin vahingollisia aineita, nyt erityisesti tupakkaa, ja tarvetta saada elinympäristö terveelliseksi ja viihtyisäksi. Olisi epäloogista vaalia yhtä aikaa tupakoimattomuutta ja kannabiksen polttoa. Ja olisi ristiriitaista huolehtia samalla viihtyisästä, turvallisesta kaupunkimiljööstä ja rinta rinnan vapauttaa viihtyisyyttä ja turvallisuutta tuhoavia, jopa vallan kovia huumausaineita käytännössä vapaasti käytettäviksi ja vapaasti addiktoiviksi.


"TOMPPA" JA ÄÄRILIBERAALI RISTIRETKI KÄYTTÖVAPAUDEN PUOLESTA

Tompan ajatukset ovat käytännössäkin kaukaa haettuja. Ne kuuluvat muodikkaaseen, ääriliberaaliin aatesuuntaan, josta ollaan maailmalla kovasti innostuttu USA:ssa ja erityisesti Kanadassa. 


" Miljardööri, yrittäjä Richard Branson on nostanut julkiseen keskusteluun huumeiden dekriminalisoinnin. Riippuvuutta useamman vuoden ajan tutkinut journalisti Johann Hari puhui addiktioista aiemmin tänä vuonna (2015) TedTalk-yhdistyksen tilaisuudessa. Harin mukaan lähes kaikki, mitä luulemme tietävämme addiktiosta, on virheellistä, sillä riippuvuus johtuu eristyksiin joutumisesta.

Branson paljasti tällä viikolla (2015), että YK-järjestö Unodc kaavailisi huumeiden dekriminalisoinnin suosittelemista hallituksille ympäri maailmaa. Branson julkaisi käsiinsä saamansa Undocin vielä keskeneräisen dokumentin ja linjasi, että hänen mielestään huumeriippuvuutta pitäisi käsitellä terveys-, ei rikosasiana.
Johann Hari ottaa puheessaan esille sen, että maailmassa on yksi maa, jossa huumeet on dekriminalisoitu, eli niiden käytöstä tai hallussapidosta ei seuraa rikosoikeudellista rangaistusta. Tämä maa on Portugali, jossa täyskäännös huumepolitiikkaan tehtiin vuonna 2001. Muualla maailmassa on noudatettu rankaisevaa huumepolitiikkaa sadan vuoden ajan.
- Nyt on kulunut sata vuotta siitä kohtalokkaasta päätöksestä, että rankaisemme addikteja, jotta he muuttuisivat, Hari sanoo.
Portugalin tulokset ovat tähän mennessä olleet hyviä, kuten Hari ottaa esille. Esimerkiksi suonensisäisten huumeiden käyttö on vähentynyt 50 prosenttia. Harin mukaan merkittävintä on ollut se, että huumepolitiikan rahalliset panostukset on suunnattu uudelleen addiktien kiinnittämiseksi yhteiskuntaan.
Myös Maailman Kuvalehti kertoi vuonna 2009, että Portugalin suunnanmuutos on ollut menestys.
Hari kertoo puheessaan myös tutkija Bruce Alexanderin ”uskomattomasta kokeesta”, joka Harin mielestä osoittaa, mitä addiktio todellisuudessa on.
Alexander muutti vanhaa rottakoetta, jossa rotille annettiin vaihtoehdoiksi veden tai huumeilla terästetyn veden juominen. Alexander kiinnitti huomiota siihen, että rotat olivat yksin tyhjissä häkeissä, jossa niillä ei ollut mitään tekemistä. Hän sijoitti rotat rottapuistoon, ”rottien taivaaseen”, jossa niille tarjottiin tekemistä ja virikkeitä – sekä lisäksi vettä ja ”huumevettä”.
Rottapuiston rotat eivät juurikaan turvautuneet huumeilla terästettyyn veteen eivätkä ainakaan jääneet siihen koukkuun.
Harin mielestä Alexanderin koe osoittaa, että addiktiossa onkin kyse siitä häkistä, jossa ihminen elää. Harin mielestä addiktio korvaa kiintymyssuhteita.
- Addiktiossa on kyse siitä, ettei kestä olla läsnä omassa elämässään, hän tiivistää.
Jos riippuvuus olisi pelkästään kemiallista, voimakkaita lääkkeitä sairaalassa saavista pitäisi kaikista tulla addikteja, Hari huomauttaa."



HUUMELIBERALISMI ON AHNEUTTA JA/TAI IDEALISMIA





Yrittäjä Richard Bransonin lailla varmasti erittäin monet liikemiehet ja sijoittajat ovat kiinnostuneet aiheesta ja erityisesti siihen liittyvästä "täkystä" eli laillisista huumemarkkinoista. Ajatelkaapa kuinka laaja bisnes on nykyinen alkoholi- ja tupakkateollisuus, ja miten paljon rahaa se tuottaa sijoittajilleen - samalla kun yhteiskunta hoitaa verorahoin ryyppäämisestä ja tupakoinnista aiheutuvia sairauksia? Maailmalta saadaan kokoon heti divisioona rahamiehiä, jotka hyvin mielellään tekisivät rahaa myös huumeilla ja jälleen kerran jättäisivät ongelmien maksumiehiksi yhteiskunnan veronmaksajat. Huumekauppiaiksi mielivien liberaalien lopullisena päämääränä on ilmeisesti saada huumausainekauppa alkoholin ja tupakan tavoin lähes kokonaan vapaaksi yhteiskunnassa. Huumeita halutaan kasvattaa, tukkumyydä ja vähittäismyydä joukoille. 



Huumeiden vapauttaminen on monelle liberaalille myös aatteellinen kysymys. Ensiksi se tukisi yksilön vapautta todentaa itseään ja pyrkimyksiään entistä enemmän. Toiseksi huumeiden vapauttamisen ja poliisitutkinnan ja yleensä poliisi- ja rajavartiointityön vähentyminen säästää yhteiskunnalle verorahoja. Mitä niukemmin valtio puuttuu yhteiskunnalliseen elämään ja mitä vähäisempänä se pitää menobudjettinsa, sitä tyytyväisempiä ovat ääriliberaalit. Addiktioiden hoidon vaatimaa rahoitusta he eivät mielellään järjestä. Ihanteellisinta olisi, jos jokin hyväntekeväisyystaho, kirkko tai järjestöt, hoitaisivat ongelmat ilmaiseksi samalla kun eliitti saisi elää rauhassa turvallisilla hienostoasuinalueillaan.



Realistit näkevät huumeiden vapauttamisessa rahantekemisen mahdollisuuden, idealistit kuvittelevat, että vapaamielisyys on keino voittaa koko huumeongelma.



Johan Harin kaltaisia "supermiehiä" tavataan tasaisin väliajoin tieteen, taiteen, talouden ja hoidon kentiltä. He kaikki ovat keksineet jonkin "kuningasajatuksen", joka on tietysti käänteentekevä ja osoittaa vanhat kaavat kokonaan tai suurimmaksi osaksi palturiksi. Unohdetaan että aikanaan myös natsismi ja rasismi olivat moderneja käsityksiä ja haastoivat politiikassa ylimielisesti kaiken vanhan. Kaikki uusi on erityisesti hoitoja ajatellen tervetullutta, mutta samalla myös kaikki uusi on erityisellä tavalla testattava virheiden minimoimiseksi. Hari viittaa innostuneena  Bruce Alexanderiin ja "uskomattomaan kokeeseen", virikerottien parantuneeseen huumesietokykyyn.

Vanhastaan on jo tunnettua, että sotilaat, jotka alkoivat käyttää satunnaisesti heroiinia Vietnamin sodassa, pystyivät jättämään  monta kertaa huumeet taakseen palattuaan takaisin siviiliin. Vanhastaan jo on tunnettu myös miten virikkeellinen työ, antoisa avioliitto ja elämälle tarkoitusta tuottava syy lisäävät ihmisen luontaista voimaa vastustaa jopa kaikkia päihteitä. Tässä ajattelutavassa on kumminkin ainakin kaksi vakavaa virhettä.


1) Ihimillinen kulttuuri ei ole yksinkertaista "rottakulttuuria".

Tarpeemme ovat paljon monimuotoisemmat ja herkemmin keskenään ristiriitaan joutuvat kuin laboratoriorottien tarpeet, ja käyttäytymisemme on selvästi kompleksisempaa kuin rottien. Tähän tosiasiaan kuuluu se, että huumeita voidaan ruveta käyttämään myös virikkeellisessä ihmisympäristössä. Toisaalta yhteiskunta ei voi mitenkään huolehtia siitä, ettei kukaan eläisi "tyhjässä häkissä" eikä se voi sille mitään, että osa ihmisistä tyhjentää itse häkkinsä narsistisen, psykopaattisen tai yleensä epäsosiaalisen elämäntapansa takia. Persoonallisuushäiriöön ei ole pilleriä. 

2) Kaikilla ihmisillä ei ole samanlaista taipumusta päihteisiin

Entuudestaan jo tunnemme ja tiedämme, että eräillä alkuperäiskansoilla kuten Yhdsvaltojen intiaaneilla on ollut erityinen herkkyys alkoholisoitua. Syyt ovat toki osittain sosiaaliset mutta vain osaksi. Kokemuksesta olemme samoin oppineet miten monissa suomalaisissa suvuissa alkoholismi tavallaan siirtyy polvelta toiselle. Ymmärrämme alkoholismin sairaudeksi, johon jotkut ovat jo geneettisesti alttiimpia kuin toiset ihmiset. Sama koskee silloin myös huumausaineita.

Huumausaineiden helppo saatavuus ei siis aseta yksilöille tasavertaista riskiä sosiaalisessa järjestelmässä. Toiset ovat toisia heikompia tai ainakin syystä tai toisesta alttiimpia päihteille ja huumausaineille. Yhteiskunnan on ehdottomasti suojeltava erityisesti heikompiaan; tämä on kaiken sosiaalisen elämäntavan perusta - suojelu, turvallisuudesta huolehtiminen, ryhmän antama tuki yksilölle.

Sosiaalinen yhteisö ei ole olemassa sen takia, että idealisti-liberaalit saisivat nousta sen keskeltä toteuttamaan "kympillä" itseään, tarpeitaan ja mahdollista rahastuksen haluaan, vaan siksi, että kaikki ihmiset - myös hyötymishakuiset liberaalit - toimivat jopa lailla säädettynä sosiaalisesti ja toisiaan tukien yhdessä ryhmänä.






"PORTUGALINSOTALAIVA"   



Miten Portugalissa menetellään. Videolla poliisi mm. kertoo miten tuomari päästää vapaaksi heidän pidättämiään huumediilereitä.


Tosiasia on, että Portugaliin syntyi aikoinaan laaja suonensisäisiä huumeita käyttävä narkomaanikanta. Haittojen minimoimiseksi siirryttiin rangaistuksista  hoitoihin. Jyrkkä käännös rankaisemisesta hoitoihin päin on vähentänyt huumeongelmia Portugalissa.

Onko huumeiden vapauttaminen sitten ratkaissut kaikki huumeongelmat? Ei ole. Heroiinia käytetään vieläkin. Kaupungeista löytyy yhä omat "narkkarialueensa." Portugalissa toimii huumediilereitä ja omaisuusrikollisia. Vapauttamisen "rohto" ei ole "patenttilääke" päästä eroon huumeaddiktioista tai edes huumerikollisuudesta, muusta rikollisuudesta puhumattakaan. 

Portugalissa käytetään tietysti myös paljon ns. mietoja huumeita. Apua on tarjolla, mutta suurta osaa hoito ei luonnollisesti kiinnosta (näinhän päihdeongelmaiset pääsääntöisesti muuallakin hoitoihin suhtautuvat). Portugalissa käytetään edelleen runsaasti huumeita, mutta huumeita voi käyttää paljon vapaammin kuin ennen. Huumeita kanniskelevat väittävät olevansa "vain käyttäjiä", joten poliisi päästää heidät kiltisti menemään. Vapaaksi lasketaan samalla tietysti myös kauppiaita. Huumemaailman ihmisistä saadaan kerättyä entistä vähemmän poliisia hyödyttävää tietoa.  Huumediilerit ja muut huumehämärähemmot ovat olleet hyvin tyytyväisiä Portugalin vapaamieliseen huumelainsäädäntöön. 

Monet huumeidenkäyttäjät eivät juuri noteeraa ennaltaehkäisevää, esim. kannabiksen haitoista kertovaa huumetyötä. Miksi ylipäänsä pitäisi huolestua huumeista, kun yhteiskunta on katsonut ne niin "vaarattomiksi", että aineet voidaan laillistaa?





Portugalin malli on mielestäni kuin Euroopan vesille uiva "portugalinsotalaiva" polttimineen. Mallista ei ole kestoratkaisuksi eikä huumetyön avaimeksi sovitettavaksi "jokaiseen lukkoon". 

Portugalin mallin suurin hyöty on varmasti ollut hoitokeskeisen asenteen vahvistamisessa ja hoitoihin käytettävien määrärahojen lisäämisessä. Voimme omaksua huoletta Portugalista huumehoidon ja huumeita koskevan ennaltaehkäisevän työn tärkeyden ja ensisijaisuuden. Addiktio on sairaus, sairaudesta itsestään ei pidä rangaista. Mutta samalla yhteiskunnan täytyisi antaa paljon lisää voimavaroja hoidon ja ennaltaehkäisevän työn toteuttamiseen Suomessa. Tämän ohella pitäisi huomioida addiktioon yleisesti liittyvä suoritustason lasku opiskelun, työnteon ja perheestä huolehtimisen suhteen. Addiktion hoitoon kuuluu myös sosiaalitoimen ja yleensä ns. turvaverkon panostuksia. Löytyykö työhön rahaa tai edes tarvittavaa halukkuutta? Jos Portugallin mallia koetettaisiin toteuttaa Suomessa, narkomaanit jäisivät todennäköisesti sekä hoitamatta että tuomitsematta. Emmehän hoida tätä nykyä kunnialla edes vanhuksiamme!

Portugalin malli on toisaalta sosiaalisen kanssakäymisen uhka, polttiaiselän, jos huumeongelman vyyhdistä ei eroteta erilleen siihen kuuluvia riskejä, esim. rikollisuutta eikä rikollisuutta edesauttavia piirteitä. Poliisi- tai oikeustoimen työskentelyedellytysten vieminen tai vain laiskuus, välinpitämättömyys tai piittaamattomuus huumekulttuurin edessä lisää huumeisiin liittyviä rikosongelmia, kasvattaa kulissien takaista huumekauppaa ja lisää salakuljettajien toimintamahdollisuuksia. Portugalin malli myös selvästi tukee yksilön mahdollisuutta heittäytyä vain viihteen ja nautintojen maailmaan. Portugalissa on kovin helppoa aloittaa yhteiskunnasta syrjäytyminen ja aineiden addiktoivaan maailmaan heittäytyminen. Miten käy opiskelulle, työkuntoisuudelle ja työn tuottavuudelle pitkällä aikavälillä?

Addikti voi olla myös samalla kertaa sekä sairas että rikollinen. Meillä esim. persoonallisuushäiriö - joka on laaja-alainen neuroosisairaus - ei vapauta rikollista vastuusta vastata tekemäänsä rikokseen. Jos addikti tekee itse huumerikoksen tai suosii huumerikollisuutta, on hänen myös kärsittävä rangaistus sairauden aiheuttamasta rajoitteesta huolimatta. Vankilassa addikti voi kuitenkin halutessaan päästä sisälle erilaisiin hoito-ohjelmiin, ja huumeettomuutta voidaan tukea myös vankeusajan muututtua koevapauteen. 

Lain kouran ja poliisin erottaminen yhä kauemmaksi huumeongelmia tekevistä ihmisistä on karhunpalvelus huumeaddikteja ja turvallista ja viihtyisää yhteiskuntaa haluavia ihmisiä kohtaan.

Huumeliberalismin tähtäin on huumeiden vapauttamisessa tupakan ja alkoholin tapaan. Kaikki muu vapauttaminen kuuluu osatavoitteisiin lopulliseen päämäärään pyrittäessä. Tavoite on todellisuuspakoinen. Alkoholin suhteen kieltolain kumoaminen USA:ssa tai Suomessa ei ole millään erityisellä tavalla päättänyt alkoholistista juomista tai ratkaisevalla tavalla vähentänyt vaikeita alkoholiongelmia. Venäjälläkin alkoholikuolemat ja alkoholiperäiset sairaudet ovat olleet usean vuoden ajan miesten yleisin kuolinsyy. Huumeiden vapauttaminen ainoataan lisäisi addiktiosairauksia ja pahentaisi päihdeongelmista aiheutuvia taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. 

Poliisin työtä ajateltaessa alkoholin vapauttaminen lopetti suuren osan salakuljetusta ja rikolliseksi katsottavaa alkoholin välittämistä ja vähensi tältä osin poliisin työtä. Samalla juopuneiden korjaus julkisilta paikoilta ja yksityiskodeista, juopuneiden tappeluiden sovittelu ja päättäminen, ja juopuneena tehdyt omaisuus- ja seksuaalirikokset,ja rattijuopumukset, ovat jatkuvasti rasittaneet poliisin voimavaroja ja lisänneet oikeuskäsittelyjen tarvetta. Jos länsimaisessa yhteiskunnassa käytettäisiin huumeita yhtä vapaasti kuin alkoholia nyt, ongelmamme olisivat entistä vaikeammat.




Yhteiskuntamme on myös tasa-arvoisuuteen pyrkivä. Tom Packalén: Miksi alkoholistit ja nikotinistit eivät saa hakea edullisia viinoja ja tupakoita erityisistä, terveydenhoidon verorahoin ylläpidettävistä alkoholi- ja tupakkakeskuksista kela-rekisteröitymistä vastaan? Ovathan hekin addikteja ...